Perjantai-illan Rakastava-kirkkokonsertissa tarjoillaan Sibeliuksen kuoroteoksia. Taiteellinen johtaja Erik Rousi kertoo, että viime vuonna menehtynyt Raija Tuuliainen oli hänen ajatuksissaan, kun hän suunnitteli kyseisen konsertin ohjelmaa:
– Raijan merkitys Lemin musiikkijuhlille vuosien mittaan on ollut korvaamaton. Halusin muistaa Raijaa Sibeliuksen mieskuoromusiikilla, ja esimerkiksi Rakastava-sarja tuo jo nimellään minulle mieleen Raijan. Hän oli erityisen säteilevä, positiivinen ja lämmin ihminen.
Mieskuoro Naskalien tuplakvartetti Namikatsen rinnalla kuullaan mezzosopraano Tuija Knihtilää ja bassobaritoni Erik Rousia. Pianistina konsertissa soittaa Pauli Jämsä ja musiikinjohdosta vastaa Tommi Saalas.
Ennakkolipunmyynti on ollut tänä kesänä tasaisen varovaista. Eniten lippuja on myyty perjantain konsertteihin.
– Yleisön toiveesta meillä voi nyt ostaa lippuja myös kulttuuriedulla, joten nyt on hyvä tilaisuus käyttää joutilaat kulttuurisetelit pois, toiminnanjohtaja Jonna Imeläinen muistuttaa.
Viime vuonna Lemin musiikkijuhlien suojelijana toiminut Lappeenrannan kulttuurijohtaja Anu Talka jatkaa tehtävässä myös tänä vuonna. Hän kannustaa ihmisiä hyödyntämään kesän kulttuuritarjontaa:
– Suomen kesille on ominaista monenlaisen kulttuurin kukkiminen. Tästä kannattaa nyt ottaa ilo irti ja samalla tukea kulttuuritapahtumien järjestäjiä. Osallistumalla mahdollistamme tarjonnan säilymistä myös tulevina kesinä.
Lemin musiikkijuhlien liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Lemin kirjastossa sekä konserttien ovelta.