Juhani Koivisto

Kuva: Emma Suominen

Oopperadramaturgi, kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija Juhani Koivisto on käsitellyt teoksissaan erityisesti 1900-luvun alkupuolen suomalaista kulttuuria. Tuotantoon sisältyvät mm. väitöskirja Pentti Haanpäästä, elämäkerta Toivo Kuulasta, libretto Oskar Merikannosta, konserttidraamat Alma Kuulasta, L. Onervasta, Otto Mannisesta sekä Aino ja Jean Sibeliuksesta sekä artikkeleita mm. Armas Järnefeltistä ja Aleksis Kivestä. Lapsille hän on kirjoittanut, sovittanut ja ohjannut useita minioopperoita, joista Lemin musiikkijuhlilla on nähty Taikahuilu. Hän on myös kirjoittanut libretot koululaisoopperoihin Lähde ja Tähtiainesta. Oopperauransa jälkeen Juhani Koivisto opettaa Sibelius-Akatemiassa laulajille kirjallisuuden tuntemusta sekä laulujen kääntämistä. Seuraavaksi häneltä ilmestyy Toivo Kuulan lauluja ja niissä käytettyjä runoja käsittelevä kirja.

Taiteilijat

Lemin musiikkijuhlat