Kesän 2023 musiikkijuhlat aloittivat oopperalaulaja ja baritoni Jussi Vänttisen kolmivuotisen kauden festivaalin taiteellisena johtajana. Näiden vuosien aikana hän haluaa tuoda Lemille korkeatasoisen joukon taiteilijoita. Samalla tavoitteena on säilyttää ihmisläheinen tekemisen tapa ja yhteisöllinen ilmapiiri, joista juhlat tunnetaan.
Jussi Vänttinen on ikäluokkansa kysytyimpiä nuoria oopperalaulajia. Hän voitti Lappeenrannan laulukilpailuiden miesten sarjan 2019 ja debytoi seuraavana syksynä Suomen Kansallisoopperassa Moraléksen roolissa Bizet`n oopperassa Carmen. Jussi Vänttinen debytoi Radion sinfoniaorkesterin solistina syyskuussa 2021 ja on esiintynyt myös Lappeenrannan kaupunginorkesterin, Oulu Sinfonian, Pori Sinfoniettan, Lohjan kaupunginorkesterin ja Kaartin soittokunnan solistina. Hän on esittänyt useita keskeisiä ooppera- ja operettirooleja ja esiintyy myös aktiivisesti liedlaulajana. Jussi Vänttinen on kysytty nykymusiikin esittäjä ja esiintynyt myös näyttelijänä. Hän valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperaluokalta sekä oopperan maisteriksi Tukholman Operahögskolanista 2020.