Lemin musiikkijuhlat hakee uutta johtajakaksikkoa juhlavuodelle 2023

Lemin musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Jonna Imeläisen jättäessä tehtävät viiden vuoden jälkeen ja Erik Rousin kolmevuotisen sopimuksen tullessa päätökseen, festivaali hakee uutta johtajakaksikkoa juhlavuodelle 2023.

Jonna Imeläinen jättää toiminnanjohtajan tehtävän hyvillä mielin:

”Kuluneet vuodet Lemin musiikkijuhlien johdossa ovat olleet minulle hieno ja ainutkertainen kokemus. Olen saanut tehdä yhteistyötä kolmen erilaisen taiteellisen johtajan kanssa, saanut kokea onnistumisen kulttuurialalla koronavuosien aikana sekä kohdannut Lemillä vallitsevan ainutlaatuisen talkoohengen. Kiitän Lemin Musiikkiyhdistyksen hallitusta yhteistyöstä ja luottamuksesta, kun aikoinaan kutsuivat minut tähän tehtävään. Sitä on ollut ilo ja kunnia tehdä.”

Rousi ja Imeläinen luotsaavat Lemin musiikkijuhlia viimeistä kertaa ensi kesänä. Lemin musiikkijuhlat 2022 järjestetään 28.–31.7. Festivaalin ohjelma julkistetaan kevättalvella.