Lemin musiikkijuhlat alkavat torstaina – turvallisuudesta pidetään kiinni

Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Erik Rousi aloitti pestinsä festivaalin puikoissa hyvin poikkeuksellisissa oloissa. Järjestelyt olivat keväällä jo pitkällä, kun koronapandemia laittoi kaikkialla maailmassa yleisötapahtumia järjestävien suunnitelmat uusiksi. Lemillä oltiin kuitenkin sikäli onnellisessa asemassa, että festivaalin ajoittuessa loppukesään musiikkiyhdistyksellä oli aikaa seurata tilanteen kehittymistä ja harkita päätöksiä rauhassa. Rousi on tyytyväinen musiikkijuhlien uusittuun ohjelmistoon:

– Olemme kyenneet rakentamaan tälle kesälle festivaalin, joka ei ohjelman laadun ja taiteellisen tason puolesta eroa mitenkään mistä tahansa muusta kesästä. Meille tulee Lemille liuta maamme eturivin artisteja, jotka kaikki palavat halusta päästä taas esiintymään yleisön edessä ja jälleen toteuttaa ammattiaan.

Musiikkijuhlien kirkkokonserteissa esiintyvät Rousin itsensä lisäksi baritoni Jussi Vänttinen, viulisti Jukka Merjanen, sellisti Tuomas Ylinen sekä pianistit Johannes Piirto ja Justas Stasevskij.

Vaikka viranomaisrajoitukset on suurelta osin purettu, Lemin musiikkijuhlilla toimitaan varman päälle. Kirkkokonsertteihin on myynnissä hyvin rajoitetusti lippuja. Näin kuulijoiden välisistä etäisyyksistä pystytään huolehtimaan ja konserttiin tuleminen on kaikille turvallista. Yleisöä on kannustettu ostamaan liput ennakkoon lippujonojen välttämiseksi. Mikäli lippuja jää ennakkomyynnistä jäljelle, niitä kuitenkin saa oveltakin.

Taiteellinen johtaja Rousi muistuttaa, että kirkkokonsertteja on mahdollisuus seurata myös Lemin kotiseuturation välityksellä:

– Meille on ensiarvoisen tärkeää, että voimme tuoda konserttimme aidosti kaikkien saataville. Lemin musiikkijuhlilla kenenkään, joka haluaa konsertin kuulla, ei tarvitse jäädä ulkopuolelle!

Maksullisten kirkkokonserttien lisäksi musiikkijuhlat tarjoaa oman konsertin Vanamokodin palvelutalon asukkaille. Tänä vuonna tuohon konserttiin ei oteta turvallisuussyistä ulkopuolista yleisöä. Sen sijaan tarjolla on kaksi ilmaiskonserttia, joihin kaikilla halukkailla on vapaa pääsy. Särälounaalla kotiseutumuseolla perjantaina 31.7. klo 14 kuullaan ooppera-aarioita mezzosopraano Pihla Terttusen, basso Erik Rousin ja pianisti Nicholas Pulkkisen tulkitsemina. Konsertin jälkeen museolla on tarjolla lounasta paikan päällä syötäväksi ja särää mukaan ostettavaksi. Terttunen ja Rousi nousevat lavalle myös sunnuntain päätöskonsertissa Laululavalla kello 14, jolloin pianistina esiintyy Johannes Piirto.

Lemin kunnanjohtaja Johanna Mäkeläkin iloitsee musiikkijuhlien toteutumisesta poikkeuskesänä:

– On hienoa, että saadaan jatkumoa tälle tapahtumalle, joka on merkittävä Lemille ja lemiläisille. Olen hirveän tyytyväinen, että musiikkijuhlat on voitu järjestää turvallisesti ja toivon, että ihmiset uskaltavat tulla paikan päälle nauttimaan laadukkaasta musiikista.

Lemin musiikkijuhlat järjestetään 30.7.–2.8.2020. Katso koko ohjelma täältä.
Lemin Kotiseuturatiota voi kuunnella taajuudella 95,2 Mhz tai verkossa osoitteessa museosara.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *